Vaikeaa on, mutta periksi ei anneta

Ei tullut kirjoitettua edes lyhyttä matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa, mutta eipä viimeaikojen rahoitushakemusten saldon laskemiseksi kovin korkeaa matematiikkaa tarvitakaan: 0€. Jos positiivisia puolia haluaa etsiä, niin suurin osa hakemuksista koski aivan tuoretta projektia – jonka nykyinen nimi on Trust and Growth in the Experience of Literature. A Philosophical Defense of Literary Reading –, joten ei ole mitään syytä vielä heittää pyyhettä kehäänkään. Ikävää tosin on se, että projektia koskenut palaute on ollut niin vaihtelevaa, että sen pohjalta on hieman vaikea päättää, miten projektia tulisi työstää eteenpäin. Välillä on ylistetty, välillä taas tullut turpaan oikein kunnolla. Ja paneehan se miettimään, kun erään ulkomaisen tutkijakollegiumin päätöksessä toinen arvioija antoi hakemuksesta täydet viisi pistettä ja toinen alimman mahdollisen arvosanan eli ykkösen; ärhäkkäämpikin arvioija tosin antoi tieteellisistä ansioistani täydet pisteet.

En yleensä pelaa tätä korttia, mutta maamme suurimman tutkimusrahoittajan arvioijilta hakemukseni meni kyllä aivan ohi hilseen, vaikka kyse ei edes ole mistään kovin korkealentoisesta kamasta; se ilmeisesti olikin hakemuksen ongelma. Arvioijille koko filosofisen estetiikan keskustelu, johon projektini liittyy, oli selvästi täysin vieras, ja koko lähestymistapaani suhtauduttiin hyvin asenteellisesti tai jopa vihamielisesti. Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen estetiikan hakemus, joka törmää samaan ongelmaan. Tällaisia arvioita lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten vähän kunnioitusta joillakin arvioijilla on kollegoitaan kohtaan. Itsellä ei kyllä olisi pokkaa teilata jo vankan tutkimusuran tehneen kollegan selvästi kovalla työllä tekemää hakemusta aivan irtonaisilla kommenteilla, joita ei edes perustella kunnolla. Mitäs sitä, kun ei ole oikeastaan mitään vastuuta siitä, mitä kirjoittaa. Ja kovaa työtä hakemus tosiaan vaati, varmasti yhteensä lähes kaksi kuukautta kokopäiväistä työtä. Taas kun etsii hyviä puolia, niin ainakaan projektini ei tunnu jättävän kylmäksi. Eipä hajuttomista ja mauttomista lähtökohdista usein mielenkiintoista tutkimusta tulekaan. Mutta kaikki tämä tarkoittaa, että edessä ei ole stressivapaa kesä. Muiden töiden ohella luvassa on valmistautumista loppukesän ja alkusyksyn rahoitushakuihin.

Itse tutkimusrintamalle taas kuuluu paljon parempaa. Noin kaksi vuotta työn alla ollut kirjallisuuden lukemista esteettisen kokemuksen näkökulmasta käsittelevä artikkelini hyväksyttiin hyvämaineiseen International Journal of Philosophical Studies -lehteen. Artikkelin verkkoversio onkin jo saatavilla. Olen erityisen iloinen siitä, että artikkeli julkaistaan nimenomaan tässä lehdessä, koska sen päätoimittajana toimi pitkään suuresti arvostamani filosofi Maria Baghramian, jonka hyvin hienovarainen tapa käsitellä relativismia kirjassaan Relativism (Routledge 2004) oli aikoinaan tärkeä kimmoke omalle aihetta taiteen tulkinnan näkökulmasta käsittelevälle väitöskirjalleni. Oli myös hauska nähdä lehden elektronisessa julkaisujärjestelmässä edellinen, yli kymmenen vuotta sitten nälkäisenä jatko-opiskelijana lehteen lähettämäni artikkelitarjokkaani, jota ei edes lähetetty eteenpäin arvioijille – eli se sai ns. ”desk rejectionin”. Ja nyt pamahti läpi kirkkaasti riman yli. Edistystä on siis tapahtunut kymmenessä vuodessa.

Olen myös painiskellut ensimmäisen elokuvaa käsittelevän artikkelini parissa. Kirjoitus on tulossa ulos Richard Linklaterin Rakkautta-trilogiaa käsittelevässä kirjoituskokoelmassa, joka on osa Routledge-kustantamon Philosophers on Film -sarjaa. Kevääseen on siis kuulunut paitsi elokuvien katsomista myös aivan uuteen estetiikan alueeseen tutustumista. Mutta nyt hyvä näkökulma artikkeliin tuntuu löytyneen. Sarjan kolme elokuvaahan – Rakkautta ennen aamua, Rakkautta ennen auringonlaskua, Rakkautta ennen keskiyötä – koostuvat lähes yksinomaan keskusteluista. Klassisia elokuvateoreetikoita kiinnosti paljon kysymys, mikä tekee elokuvasta taidetta, ottaen huomioon että elokuva tuntuisi vain mekaanisesti jäljentävän todellisuutta. Linklaterin trilogia herättää tämän saman kysymyksen: ”Mitä järkeä on purkittaa keskusteluja kolmen elokuvan verran?” Tähän kysymykseen toivon pystyväni artikkelissa vastaamaan. Erityisen jännittävän projektista tekee se, että Linklater on itse kirjoittamassa kirjoituskokoelmaan esipuheen.

Yksi kevään kohokohdista oli Euroopan Estetiikan Seuran (ESA) vuotuinen konferenssi Varsovassa kesäkuun puolivälissä. Toimin ESA:n sihteerinä viitisen vuotta ja konferenssit tuppasivat olemaan omalta kohdaltani varsin hektisiä. Oli suorastaan surrealistinen kokemus osallistua konferenssiin tavallisena esitelmänpitäjänä vailla mitään stressiä kaiken maailman pienistä yksityiskohdista. Yllättäviltä tehtäviltä ei tosin tälläkään kertaa vältytty, kun piti järjestää vessaan jumiutunut suomalaiskollega vapaaksi. 

Varsovan myöhäisiltaa ensimmäisen konferenssipäivän jälkeen

On myös todella hienoa nähdä, miten nopeasti hieman yli kymmenen vuotta vanha ESA on vakiinnuttanut asemansa estetiikan tutkimuksen kartalla. Seura todella tuntuu täyttäneen tärkeän tarpeen eurooppalaisessa estetiikan tutkimuksessa. ESA:n konferensseilla on jo tukuttain vakiokävijöitä kaikista Euroopan kolkista, ja kauempaakin. Foorumia, joka olisi koonnut yhteen eurooppalaisia estetiikan tutkijoita yhtä kattavasti vuosittain ja vielä aidon vertaisarvioinnin seulomina, ei ennen ESA:a oikeastaan ollut. Tuntuu hyvältä, kun on saanut olla mukana rakentamassa tätä foorumia. Ensi vuoden konferenssia odotan aivan erityisellä innolla, koska se järjestetään Suomenlahden toisella puolella Tallinnassa.