Mietteitä työttömyyden kynnyksellä

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Niinhän sitä sanotaan. Ainakin itselläni on heti vuoden alkuun uusia kujeita luvassa. Ilmoittaudun nimittäin huomenna TE-toimiston nettisivuilla työttömäksi työnhakijaksi ja siitä parin viikon päästä pistän ansiopäivärahahakemuksen vetämään. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen tehnyt aikamoisen kasan hakemuksia, mutta yksikään ei vain ole saanut vihreää valoa, ei vaikka hakemusteni lausunnoissa on jopa ennustettu minun tekevän vielä kovan panoksen humanistisiin tieteisiin. Kiva tietenkin kuulla, mutta valitettavasti mukavat sanat eivät oikein ole valuuttana eurojen tasolla lähikaupassa.

Kun viimeisenkin hakemuksen kohdalla luki joulukuun alussa ”Ei myöntöä”, niin olo oli kyllä pitkään kuin läheisen kuoleman jälkeen. Game over! Sen jälkeen olo on välillä ollut jopa helpottunut: Nytkö tästä rumbasta saa pienen tauon. Sittemmin olo on tasoittunut jonnekin näiden pisteiden väliin, vähän päivästä riippuen. Oloa kieltämättä helpottaa hieman kun asiat asettaa mittasuhteisiin. Kyseessä on ensimmäinen rahoituskatkos koko tähänastisen viisitoistavuotisen tohtorikoulutettava- ja tutkijaurani aikana, mikä kait on jo meriitti sinänsä. Jopa väitöksen jälkeenkin rahoitukseni jatkui saumatta.

Kummallisen tilanteesta tekee se, että koen olevani tieteellisesti aivan älyttömän hyvässä vedossa ja suomeksi sanottuna välillä ihan v*t*tt** kun tämä energinen tunne ei käänny rahoitukseksi tai tutkijapaikaksi. Eikä tämä energia ole vain subjektiivisen tunteen varassa; kyllä se kotiyliopistoni tietokannastakin näkyy. Ihmetyttää tosiaan. Raakaa on peli.

Vaikeusastetta kohdallani nostaa ehkä se, että edustan pientä tutkimusaluetta, joka on vielä sisäisesti varsin heterogeeninen, hyvässä ja pahassa. Tämän seurauksena hakemusteni arvioijat edustavat harvoin omaa tutkimusalaani ja katsovat tutkimushanke-ehdotuksiani tietenkin ihan ymmärrettävästi ja oikeutetustikin omista näkökulmistaan eivätkä välttämättä saa niiden kaikista – ja ennen kaikkea monista – hienouksista otetta. Tästä seuraa myös se, että joudun käyttämään hakemuksissani paljon tilaa oman tutkimukseni kontekstin ja lähtökohdan avaamiseen, esimerkiksi joskus ihan tiedon määritelmästä lähtien, jotta se vaikuttaisi mielekkäältä myös arvioitsijalle, joka ei aluetta välttämättä tunne. Kaiken lisäksi tämä pitää tehdä enemmän tai vähemmän sumussa, kun ei tiedä arvioitsijan taustaa. Arvioitsijoiden lausunnoistakaan ei välttämättä ole apua, koska ne menevät useasti aivan ristiin. Ja sitten kun lähtee muokkaamaan uutta hakemusta yhden arvioitsijan kommenttien pohjalta, niin tuntuu, että seuraava arvioitsija puuttuukin taas jo ihan toisiin asioihin. Lopulta hakemuksen tilkitseminen alkaa muistuttaa uppoavan Titanicin pelastamista.

Arvioitsijalausunnoissa kyllä lähes poikkeuksetta kiitellään, joskus jopa suhteellisen vuolain sanankääntein, tieteellisiä meriittejäni, mutta tämäkään ei nyt ole näyttänyt auttavan edes kotimaisissa yhteyksissä. Ei voi olla hiipimättä mieleen ajatus, että JUFOiluista ja rankingeista huolimatta Suomessa ei oikein tunnuta vieläkään aidosti ymmärrettävän, miten vaikeaa on rakentaa lähes koko julkaisemisprofiili kansainvälisten vertaisarvioitujen lehtien varaan, kuten itse olen tehnyt. Kuvitelkaa nyt: käyttää spontaanisti satoja ja taas satoja tunteja artikkelin vääntämiseen vailla mitään takeita siitä, että se joskus näkee päivänvalon. Ja sitten lehteen lähetettyä käsikirjoituksen lukee pari-kolme ulkomaista kollegaa, joilla tuskin on hajuakaan kirjoittajasta ja jotka voisivat tykittää anonymiteetin takaa periaatteessa mielin määrin. Ainakin itse arvostan onnistumista tällä saralla todella korkealle, koska se kertoo aikamoisesta peräänantamattomuudesta ja palavasta intohimosta.

Nyt tähän artikkeleiden tehtailuun tulee vähän väistämättäkin tauko ja jos jotakin hyvää tästä tilanteesta pitää repiä, niin se on ehkä tämä. Olen suoraan sanottuna aika uupunut niiden tekemiseen, varsinkin kun syksyllä jouduin kovan paineen alla suorastaan prässäämään kaksi artikkelia kasaan, joista kyllä tuli mielestäni todella hyvät; ihmettelisin, jos ne eivät näkisi päivänvaloa hyvillä foorumeilla. Kun myös jotain sälää on tulossa, niin ensi vuoden julkaisut ovat periaatteessa paketissa, eli tästä puolesta ei tarvitse vähään aikaan stressata. Tosin jos hyvin käy, niin artikkelien tehtailu alkaa taas kuukauden päästä.

Toisaalta kaikki muuttuu, toisaalta mikään ei muutu. Huomenna alan nimittäin jälleen väsätä hakemuksia. Hyvä puoli on se, että heti vuoden alussa on kaksikin mielenkiintoista hakua edessä. Varmaa näinä epävarmuuden aikoinakin on se, että periksi ei anneta eikä toivoa menetetä.

Jälleen uusi Moleskine uudelle vuodelle