Pää pilvissä

Kirjoitan tätä lentokoneessa matkalla Euroopan toiselta reunalta toiselle vajaan kahden kuukauden mittaiselle tutkimusvierailulle Murcian yliopistoon Etelä-Espanjaan. Golfsanastoa viuhuu ympärillä. Ilmassa on jännitystä, mutta samalla tunne on melkein kuin menisi kotiin. Vastassa on ARESMUR-niminen tutkimusryhmä - eli Aesthetics and Theory of Arts Murcia -, jonka ydinjäsenet ovat tuttuja jo vuosien takaa. Toimin muun muassa Euroopan Estetiikan Seuran hallituksessa samaan aikaan kahden ryhmän jäsenen kanssa. Ryhmän johtaja oli lisäksi seuran puheenjohtaja samalla kun itse paiskin sihteerin hommia.

ARESMUR on erittäin aktiivinen ja korkeatasoinen ryhmä, ja se on hyvä esimerkki siitä, kun tehdään määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä selvien tavoitteiden eteen. Jotain vastaavaa olisi myös itse kiva rakentaa Suomessa, mutta niin institutionaaliset kuin rahoitukselliset mahdollisuudet ovat tähän kuitenkin tällä hetkellä varsin heikot. Nytkin vierailuni sattuu yksiin ryhmän järjestämän seminaarin kanssa, johon osallistuu monia keskeisiä eurooppalaisia estetiikan tutkijoita. Olen itse pitämässä peräti kolme esitelmää vierailun aikana, joten luulisi paikallisten jo puutuvan ääneeni jouluun mennessä.

Syksyäni on värittänyt vahvasti John Deweyn estetiikkaa käsittelevän kirjani ilmestyminen syyskuun puolivälissä kustantaja Gaudeamukselta. Kirja summaa noin 10 vuoden tutkimukseni aiheen parissa, joten ei ole ihme, että olo on ollut varsin huojentunut. Valmiin kirjan hipelöimisen tunne muistutti paljon valmiin väitöskirjani hipelöimistä. Jännitystä on ilmassa tälläkin saralla. Vaikka olen julkaissut tieteellisiä artikkeleita ja yleistajuisempiakin tietoiskuja jo vinon pinon, ihan oikean suomenkielisen kirjan julkaisemisen myötä tuntuu kuin olisi asettanut itsensä erityisen esille. Nyt sukulaisetkin ja puolitututkin näkevät, mitä oikein ajattelen asioista. En tiedä, onko kyseessä huono itsetunto, mutta se on hieman pelottavaa.

Koska teos on tarkoitettu myös tieto- ja kurssikirjaksi, jonkinasteinen vastuukin tuntuu painavan harteita; omat ajatukseni ovat tietenkin omiani, mutta koen, että minulla on kirjoittajana myös vastuu siitä, että lukija saa oikeanlaisen käsityksen käsittelemieni muiden tutkijoiden, ennen kaikkea tietenkin Deweyn, käsityksistä sekä käsittelemistäni estetiikan ja taideteorian aihealueista. Tulkintakysymykset ovat tietenkin asia erikseen. Tämä seikka itse asiassa liittyy niin sanottuun sosiaaliseen tietoteoriaan, josta nykyinen kirjallisuuden tiedollista merkitystä käsittelemäni projekti paljon ammentaa: Tiedollinen luottamus perustuu joskus sille, että koen kirjoittajan ottavan vastuun sanomisistaan ja samalla joistakin omista uskomuksistani, ja kirjoittaja näin ollen altistaa itsensä arvostelulle, mikäli hänen sanomisensa osoittautuvat virheellisiksi tai huonosti ajatelluiksi.

Jos saisin yhden asian kirjassa muuttaa, niin ehkä hieman hillitsisin ajoittaista tykitystä muiden käsityksiä kohtaan, semminkin kun en koe olevani millään tavalla konfrontaatioita hakeva ihminen – pikemminkin päinvastoin. Toisaalta eihän kirjan sävyssä mitään ihmeellistä ole kenellekään analyyttiseen filosofiaan tutustuneelle. Tykkään myös itse suunnattomasti seurata kunnon debattia ja kieltämättä hymyilen ainakin sisäisesti kunnon sivalluksille. Tutkimusotteeseeni vaikuttaa varmasti myös se, että jo satoja omia kirjoituksiani koskevia vertaisarviointiraportteja saaneena nahkani alkaa olla aika parkkiintunut kaikenlaiselle kritiikille. Joka tapauksessa tarkoitukseni on tulevissa kirjoituksissa ainakin yrittää vähentää muiden kritisoimisen asemaa oman näkökulmani kehittämisessä.

Mitä pidempi aika kirjan ilmestymisestä on kulunut, sitä vahvemmin kaiken takaa on pikkuhiljaa alkanut nakertaa myös tuttu huoli tutkimusrahoituksen jatkumisesta. Varsinkin suomalaisten säätiöiden hakemuksiin pitää merkitä muut vireillä olevat rahoitus- ja tutkijapaikkahakemukset. Syksyn ensimmäisen hakemuksen yhteydessä piti ihan palauttaa mieleen, missä kaikkialla minulla on hakemuksia vetämässä. Listaan kertyikin varsin monta kohtaa, koska kevään ja kesän aikana hain paikkaa poikkeuksellisen monesta ulkomaisesta niin sanotusta tutkijakollegiumista Marseillesta Budapestiin. Minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa, milloin päätöksiä on luvassa mistäkin paikasta, mikä tuo oman jännitysmomenttinsa tuleville kuukausille. Kaikissa paikoissa hyväksymisprosentti pyörii käsittääkseni 5:n prosentin paikkeilla, joten ainakaan yltiöitsevarma ei kannata olla. Pessimisti ei pety.

Yksi seikka, joka alkaa varsinkin tässä iän karttuessa tuntua yhä raskaammalta näissä pätkätutkijan hommissa, on se, että elämää on ajoittain hirmu vaikea suunnitella kovin pitkällä sihdillä, varsinkin silloin kun rahoitusta on vain vuodeksi kerrallaan, kuten omalla kohdallani on viime vuodet ollut. Nyt minulla on se tilanne, että helmikuun alussa alkaa olla enemmän tai vähemmän selvää, mitä käy rahoitukseni jatkumisen kanssa. Tällä hetkellä kaikki matkavaraukseni esimerkiksi loppuvat tammikuuhun. Suunnitelmia kyllä on, mutta varauksia ei uskalla vielä tehdä.

Toisaalta toivoakseni Dewey-kirja laajentaa rahoitusrepertuaariani myös tietokirjojen suuntaan. Olisin itse asiassa varsin innostunutkin kirjoittamaan jonkinlaisen johdantokirjan estetiikasta ja taiteenfilosofiasta. Samalla kun kirjoittajan vastuu tällaisten tietokirjojen kohdalla on mielestäni suurempi kuin vertaisarvioitujen artikkelien, potentiaalinen lukijakunta samalla laajenee huomattavasti. En ole voinut vastustaa kiusausta selvittää, mihin kaikkiin kirjastoihin Dewey-kirjaani on tilattu. Näyttäähän se löytyvän esimerkiksi Joroisisten kirjastosta ja olevan jollakulla peräti lainassa.